Vanhojen tekstien perkausta

Viestintätoimistossa vuosia graafikkona ja sarjakuvapiirtäjänä toimineena kirjoitin yhtiön blogiin myös useita lyhyehköjä tekstejä sarjakuvista, useimmiten viestinnän näkökulmasta. Suomen taloustilanteen jatkuvasti heikentyessä oli toimiston valitettavasti pistettävä kesällä 2015 pillit pussiin. Samalla katosivat vuosina 2010—14 valmistuneet tekstit netistä. Onneksi olin pitänyt ne tallessa ja ajattelin editoida niistä blogini/kotisivuni ensimmäisen tekstin. Näistä kyllä näkee aika selvästi, että ne on suunnattu viestintäalan ihmisille, jotka eivät useimmiten tunne sarjakuvaa kovin hyvin.

Sarjakuvista taiteena ja viestintänä

Varhaisen elokuvateoreetikon Ricciotto Canudon (1879–1923) mukaan elokuva olisi seitsemäs taide – kuuden aiemman ollessa antiikin muusien (ei peruna-) suojeluksessa. Sarjakuvat-kirjan kirjoittajat Heikki Kaukoranta ja Jukka Kemppinen otaksuivat ranskalaisten nimenneen chansonin kahdeksanneksi, Olavi Paavolainen antoi tämän sijan radiokuunnelmalle, puhuen sokeasta muusasta. Ranskalaiset sarjakuvantutkijat nimesivät sarjakuvan yhdeksänneksi 1960-luvun alussa.

Sarjakuvataide toimii tekijöidensä itseilmaisun välineenä siinä missä muutkin taiteet. Sarjakuva välittää tunteita ja intohimoja, se viestii ja herättää ajatuksia.

Tämä “yhdeksäs taide”, kanavoi tekijöidensä intohimoja ja herättää niitä lukijoissa aivan siinä missä maalaus tai romaanikin, vaikka sarjakuva onkin tunnustetuista ilmaisumuodoista nuorin. Sellaisena se myös hakee paikkaansa taiteen kentässä laajemmin ja mahdollistaa joustavan dialogin perinteisten taiteiden kanssa.

Sarjakuvataiteen voimaa ei käy enää kiistäminen, vaikka “taiteen ja viihteen” erojen tarpeetonta vastakkainasettelua edelleen näkee, varsinkin sarjakuvasta puhuttaessa.

Sarjakuvan rajankäynti kuva- ja muiden taiteiden kanssa näkyi hyvin Helsingin Sarjakuvafestivaaleilla vuonna 2012, jolloin sen yhteistyökumppanina toimi modernin taiteen museo Kiasma. Sen Päin näköä! -sarjakuvanäyttely leikitteli ja limittyi niin maalaus- kuvanveisto- kuin käsitetaiteenkin kanssa. Kiasma-teatterissa nähdyssä Comics in Concert -sarjassa sarjakuva kohtasi musiikin, sarjakuvataiteilijoiden improvisoidessa piirtäen elävän musiikin säestyksellä.

Perinteisesti sarjakuva on tietysti ollut ehkä lähimpänä kirjallisuutta. Kirjoinahan sarjakuvia julkaistaan. (Toki se rinnastus elokuvaan ja animaatioon on aina ollut mukana). Suomalaisia sarjakuvaromaaneja ja sarjakuvaa yleensä julkaistaan nykyään enemmän kuin koskaan, ulkomaillakin. Painokset ovat useimmiten vaatimattomia, samoin menekki, mutta vielä viitisentoista vuotta tällaista ei uskallettu kuvitellakaan. Vuosittain julkaistaan kymmenittäin uusia sarjakuva-albumeita.

Sarjakuvalle on valtiotasolla annettu yhä enemmän rahallistakin tukea. Sarjakuville on jaettu palkintoja, on pidetty tapahtumia ja näyttelyitä.

Aina ei ole ollut näin. Kun Suomen Sarjakuvaseura perustettiin hieman yli 40 vuotta sitten, useimpia sarjakuvia pidettiin pinnallisina, helppohintaisina ja lasten lukutaitoa rappeuttavina. Vuonna 1978 hallituksen taidepoliittisen selonteon eduskuntakäsittelyssä pohdittiin mahdollisuuksia rajoittaa sarjakuvan ”ja muun roskaviihteen” tuotantoa ja jakelua. Haittaveroakin väläyteltiin.

Vielä isompia rajoituksia sarjakuvien levittämiseen kaavailtiin 1950-luvulla. Eduskunnan käsitellessä lakimuutoksia epäsiveellisiä julkaisuja kohtaan vuonna 1956, pyysi se samalla hallitukselta esitystä ”ns. sarjakuvien” leviämisen rajoittamiseksi. Oikeusministeriö asetti sarjakuvatoimikunnan pohtimaan sopivia toimenpiteitä. Paljon on muuttunut noista vuosista.

Voiko sarjakuvaa käyttää organisaatioviestinnässä?

Tokihan Sarjakuvaa on käytetty isojenkin organisaatioiden viestintäkeinona varsin menestyksekkäästi jo kauan.

Rooman keisari Trajanus hakkautti sarjakuvaa pylvääseen vuoden 113 paikkeilla, koska näki soveliaaksi kertoa tekemistään Daakian valloitussodista. Hankalasti luettava sarjakuva nousee 38 metrisen pylvään huipulle spiraalimaisesti kiertäen.

Bayeux’n seinävaate puolestaan on 73 metriä pitkä pellavakankaalle lankakirjonnalla tehty sarjakuvastrippi, joka kertoo vuonna 1066 tapahtuneesta Hastingsin taistelusta ja Englannin valloituksesta. Kuvakudos teetettiin joskus vuosien 1066–1086 välillä. Vilhelm Valloittaja kertoo siinä siis saavutuksistaan kaikelle kansalle. Viesti oli ensiksi tiettävästi esillä Bayeux’n tuomiokirkossa.

Onneksi sarjakuvan tekeminen on noista ajoista tullut vähän helpommaksi. Lukeminenkin.

Nykyään valtiollisista organisaatioista EU on eri asioiden selventämiseksi hyödyntänyt paljonkin sarjakuvaa. Esimerkiksi suomeksikin ilmestynyt Myrkkyjoen salaisuus –albumi on sarjakuva Euroopan parlamentin toiminnasta. Albumi sai Alph-Art -tiedonjulkistamispalkinnon Angoulêmen kansainvälisillä sarjakuvafestivaaleilla 2003. (Näin meidän kesken se on vähän kuivakka).

Ja muutama vuosi sitten Madagasgarin valtio kertoi perustuslakinsa sarjakuvin keinoin.

Oma sarjakuva intraan tai henkilöstölehteen?

uskaltaako itselle nauraaJoskus yritys tai yhteisö haluaa sarjakuvan henkilöstölehteensä, asiakaslehteensä tai vaikkapa intraansa. Usein se otetaan vain keventämään sisältöä. Sitten saatetaan hoksata, että sopivasti valittu yksittäinen sarjakuvastrippi voi parhaimmillaan tukea viestintää.

Kolmen ruudun houkutus voidaan valita niin, että se liittyy puheena olevaan asiaan aiheeltaan tai teemaltaan. Mutta hyvin usein juuri sopivan löytäminen osoittautuu vaikeaksi. Näin varsinkin, jos sarjakuvaan halutaan jotain erikoista, yrityksen omaan toimenkuvaan liittyvää. Mitä spesifimpi yrityksen toimenkuva on, sitä etäisemmäksi voi geneerisen työelämäsarjakuvan maailma jäädä.

Räätälöidyssä sarjakuvassa voidaan viitteellisesti toteutettujen toimintaympäristöjen sijaan näyttää yrityksen omia toimitiloja ja vaatetusta, omia värejä, logoja, tuotteita ja yleistä henkeä. Oma sarjakuva voi puhutella suoraan, siitä voi tulla kahvihuoneen puheenaihe tai keskustelunherättäjä. Sarjakuvassa voi seikkailla firman oma maskotti. Sen avulla voidaan tiedottaa tapahtumista, uusista tiloista, tai vaikka jalkauttaa strategioita tai selkeyttää arvoja.

Sitä paitsi asia tutkittu empiirisesti. Sarjakuvamuoto on tehokas viestinnän ja opettamisen väline. Amerikkalainen Oklahoman yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan sarjakuva tehostaa muistiinpanemista ja toimii opetuksessa perinteistä tekstimuotoista oppikirjaa efektiivisemmin. Eikä nyt ole kyse perustason koulutuksesta, jossa lapsia opetetaan lukemaan tai muuta vastaavaa.

Professori Jeremy Shortin ohjauksessa tehdyllä tutkimuksella on tyypillisen pitkä nimi: Graphic presentation: An empirical examination of the graphic novel approach to communicate business concepts. Graphic novel on hienompi nimi sarjakuvalle, se kääntyy useimmiten sarjakuvaromaaniksi, mutta on tässä tapauksessa käytetty yleisterminä sarjakuvalle.

Tutkimuksen ensimmäiseen osioon osallistuneet lukivat liiketoiminnan konseptien (key management concepts) opettamiseen tarkoitettua sarjakuva-albumia Atlas Black: The Complete Adventure.

Toiseen osioon osallistuneet lukivat samaa aihepiiriä käsittelevää perinteistä tekstimuotoista oppikirjaa. Molempien ryhmien osallistujat testattiin kokeella, jonka perusteella sarjakuvan lukeneet palauttivat muistiinsa laajempia kokonaisuuksia tarkemmin.

Rinnakkaisessa reseptiotutkimuksessa 114 liiketoiminta-alan ylemmän tason opiskelijaa (senior level business course) luki mainitun sarjakuvamuotoisen oppikirjan josta heiltä pyydettiin palautetta. Yli 80 prosenttia heistä piti sarjakuvamuotoista opiskelumateriaalia perinteisiä oppikirjoja parempana.

Tämä tutkimus ei ole suinkaan ainoa, joka on osoittanut sarjakuvallisen, tekstuaalisvisuaalisen kommunikaation toimivan pelkkää tekstiä paremmin. Kognitiivisen psykologian tutkijat ovat tarkastelleet asiaa neurotieteiden puolelta. Jatkolukemiseksi käy vaikka tämä Discover-lehden artikkeli neurotieteen ja lingvistiikan tohtori Neil Cohnista.

Sarjakuvaa on käytetty varsin vähän ohjeistamiseen ja opastamiseen, vaikka se usein sopisi jo perusluonteeltaan siihen erittäin hyvin. Eikä pelkästään havainnollistavien kuviensa vuoksi.

Sarjakuvalla voi selittää myös erilaisia prosesseja. Prosessit ovat luonteeltaan lineaarisia, joten niiden yhteyteen voi keksiä tarinoita, jotka ovat itse aiheeseen vain löyhästi yhteydessä, mutta siinä määrin kiinnostavia, että ne luetaan. Esimerkiksi käy vaikka jonkin laitteen kokoaminen.

Sarjakuvaa lukiessaan vastaanottaja on aktiivisemmin mukana kuin vaikkapa elokuvan katsoja. Siinä missä elokuvan kohtaus vilahtaa ohi sekunneissa, sarjakuvanlukija saa käyttää haluamansa ajan viestin purkamiseen.

Mainokset