Suomen Disneyland ei olisi mikään Joulumaa vaan…

Aamutuimaan heräämisen jälkeisessä loikoilutilassa tulin jostain syystä mietiskelleekseni, että millainen pitäisi Suomen ”Disneylandin” olla. Siis supisuomalaisen sellaisen.

Jotta asian ymmärtäisi kunnolla, olisi mietittävä sen varsinaisen, eli alkuperäisen Disneylandin perimmäisiä ominaisuuksia. Sehän oli taaksepäin katsova, nostalgisoiva konsepti ja ajatusrakennelma jo avaamisaikanaan 1950-luvun puolivälissä. Siitäkin huolimatta vaikka siihen sisällytettiin Tulevaisuuden maailma avaruusraketteineen.

Disneylandin ydin on lyhythistoriaisen Amerikan myyttisissä kerrostumissa, lännen valloittajissa, rajaseudun raivaajissa ja valtion perustajaisien teoissa, onhan siellä Frontier Land, Hall of the Presidents, Buffalo Bill’s Wild West Show, Tom Sawyer Island, Mark Twain Riverboat.

Kaikki tuo keskittyy kuvitteellisen yleis-keskilännen pikkukaupungin Main Streetin ympärille, sellaisen joka elää oikeastaan vain kirjoissa, elokuvissa ja TV-sarjoissa. Myyttisen Americanan henkinen sydänkatu, joka on samanaikaisesti paikallinen ja ulospäin suuntautuva, keskiluokkainen ja homogeeninen, ja silti ihmeen suvaitseva ja moninainen.

Main Street on idyllisen USAn haavekuva ja ihanne, jota ei tietysti koskaan ollutkaan, vaikka niin moni on sen muistavinaan. Pääkatua ympäröi molemmin puolin pienet yritykset, kaupat ja pajat. Iso, paha, läpeensä urbanisoitunut ja korporaatioiden vallassa oleva moderni amerikkalainen yhteiskunta on kaukana. Mutta tämä haave on paradoksaalisesti ison korporaation luoman kuplan sisällä.

Mitä siis pitäisi suomalaisessa ”Disneylandissa” olla?

Suomalaisessa Disneylandissa pitäisi olla keskellä se ihanteellinen kirkonkylän öljysorainen raitti, joka on etelä-itä-keski-Suomessa ja jossa aurinko paistaa. Siellä on huoltoasema, tuolla kukkakauppa ja siinä vieressä pieni kirja- ja paperikauppa-kemikaalio. Ruokakaupasta saa Viipurin rinkeliä ja vaarin kaljaa, silliä isoista tynnyreistä. Tuolla joku huutaa hojo-hojo ja tuo toinen pyörittelee isoa kivenjärkälettä.

Kaikki näyttää siltä, kuin olisi samanaikaisesti 1950 -60 ja -70-luvulta. Olavi Virta kantautuisi jostain kauempaa. Matkahuollon keskikaljakuppilasta saisi vain keskaria ja nurkassa nököttäisi rahisevilla vinyylisinkuilla täytetty jukeboksi. Viikonloppuiltaisin voisi olla hanuristi.

Sitä pääraittia saisi sitten maksua vastaan ajaa vanhalla keltaisella Matkahuollon onnikalla edestakaisin. Lupsakka koppalakkinen kuski kertoilisi vitsejä. Sielläkin olisi välillä hanuristi. Pääraitin molemmissa päissä myytäisiin nakkeja sinapilla ja ketsupilla ”rillistä”. Sitten aina välillä siinä grillin ympärillä pyörivät näyttelijät pistäisivät tasatunnein pystyyn rehdin näytöstappelun.

Siinä sitten sen Pääraitin toisessa päässä, heti Matkahuollon paarin takana olisi portti Villiin Pohjolaan. Siellä pääsisi katsomaan Tundra-Taunon edesottamuksia ja vierailemaan Kadonneen Kullan Kylässä. Villin Pohjolan lohta (norjasta) myytäisiin kelohonkaisessa saluunassa. Ampumakoju olisi tietysti.

Vieressä olisi Joulupukin Maa. Porokelkka-ajelu olisi tietysti vatsaakääntävä ja hiukset pystyyn nostava turbovuoristorata, jossa mentäisiin välillä tunturin sisään katsomaan tonttujen pajaa ja välillä oltaisiin avaruudessa.

Joulupukin Maan jälkeen siinä olisi Finland-Land, jossa tutustuttaisiin maamme isien tekemisiin. Etyk-ajelu veisi isoon rakennukseen, joka olisi sekoitus Eduskuntataloa, Suurkirkkoa (sic!) ja ABC-huoltamokompleksia ravintoloineen. Isossa salissa nähtäisiin animatronisia presidenttejä, mutta isoimpana tietysti omassa huoneessaan UKK elikäs Urkki Kekkonen, joka pitäisi aamusta iltaan tärkeimpiä puheitaan. Muuten olisi dioraamoja Kekkosen kalastus- ja metsästysmatkoilta. Oi Maamme Suomi soi taustalla lakkaamatta.

Korpiraivaajien Maa olisi sitten siellä myös, Villistä Pohjolasta Kainuun suuntaan. Muovikomposiittisia pitkospuita pitkin saisi kulkea keinotekoisilla soilla ja olisi siellä sitten matkan varrella animatronisia karhuja ja hirviä. Korvenraivauksen historia käytäisiin selostuksin läpi. Olisi laitettu myös animatronisia kaskenpolttajia ja kuusen alla heiluisi korpirojun keittäjä. Lopulta tultaisiin tarkasti kopioituun Kekkosen Lepikon torppaan, olisi jopa paremmin tehty se, kuin alkuperäinen, kun sinne mahtuisi kerralla enemmän ihmisiä. Voisi ostaa myös kumikalju-TV-lasiyhdistelmiä muistoksi.

Siinä lähellä olisi sitten Nokia-land. Tulevaisuuden ihmeet tekstiviestein ja mobiilipelein. AIV-tornista olisi huikeat näkymät kaikkialle ja Vaisalan avaruustekniikkaa olisi esillä. Saisi ihmetellä museossa vanhoja puhelimia ja matopeliäkin pelata. Muovista Stephen Elopia saisi pikku maksua vastaan viskoa kananmunilla.

Jonnekin tulisi Kalevala-kylä ja animatroniset Väinämöinen et kumppanit. Kalanluisia (muovisia) kanteleita olisi kaupan ja patalakkeja. Tietysti jossain pitäisi olla ajelu tai dioraama tai jokin, jossa käytäisiin läpi Suomen kansan urhokkaan huimia vaiheita. Niin, kas niin, sa poika urhoinen, äl’ yli päästä perhanaa! Ja talvisota, Summa ja kultamitalit.

Kaiken tämän ympäri ajaisi sitten kerran tunnissa sininen lättähattu-juna ja se asema olisi tietysti tyylikäs puinen uusrenesanssi-asema 1870-luvulta. Väliasemilta pääsisi kaikkiiKekkosland kylttin noihin maihin.

Mutta kukapa sen tällaisen maan Suomeen saisi tehtyä. Ei ole yhtä semmoista henkilöä täällä meillä. Ei ole suomessa Disneytä. Sopiva henkilö olisi sellainen, jossa yhdistyisi T.J. Särkkä, Spede, Tarva, Puupään piirtäjä Fogeli ja kylähu– kauppias Vesa Keskinen.

Ja kun ei meillä ole ketään joka tuon pystyttäisi ja antaisi sille nimensä, pitää koko puisto nimetä Kekkoslandiksi. Aika miehekäs puisto.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s