Korkeajännityssarja 1955

Laitetaanpa taas välillä sarjakuva-arvosteluja. Tämä on julkaistu hieman lyhyempänä Sarjainfo-lehden numerossa 1/2020.

Arviokuva Korkkari 1955 kansiKuun valtias – Korkeajännityssarja
vuoden 1955 parhaita tarinoita näköispainoksena
Egmont 2019

Vanhalla 1950-luvun Korkeajännityssarja-lehdellä on varsinkin suurten ikäluokkien parissa suorastaan legendaarinen maine. Noina 1950-luvun aikoina ei lehdessä ollut vielä lainkaan sotatarinoita. Ensimmäisinä vuosina Korkkarin sivut täyttyivät kirjallisista yksityisetsiväseikkailuista, jotka perustuivat muiden muassa Edgar Wallacen, Ernest Dudleyn ja Sax Rohmerin kirjoihin. Pian mukaan tuli modernimpaa seikkailusarjakuvaa, alkuperäiskäsikirjoituksiin perustuvaa tyylikästä science fictionia sekä uudenaikaisia rikospoliiseja ja yksityisetsiviä. Tämän materiaalinsa Korkkari sai brittiläisistä Thriller Picture– ja Super Detective Library -lehdistä.

Kirjan avaava Takaa-ajettuna on hitchcockilainen jännäri tuiki tavallisesta miehestä, Joe Chubbista, joka joutuu onnettomien sattumien vuoksi niin rikollisten kuin virkavallankin jahtaamaksi. Pakomatkansa aikana Chubbin on morsiamensa avustamana löydettävä ainoa todistaja, jonka avulla hän voi osoittaa olevansa syytön murhaan ja jalokivivarkauteen.

Takaa-ajaettuna -sarjakuvan piirtänyt Oliver Passingham (1925–2003) on myös naisetsivä Lesley Shanen takana. Lesley Shane aloitti sanomalehtisarjakuvana vuonna 1953. Oman etsivätoimistonsa omistanut Shane oli melkoisesti edellä aikaansa. Hän ratkoi rikoksia paljon ennen G.G. Ficklingin vuonna 1957 luomaa Honey Westiä, ja Modesty Blaisekin aloitti uransa vasta 1963.

Urheilullinen Shane tuntee aseet, hän taitaa kamppailulajit, osaa miekkailla ja lentää lentokoneella. Tapaukset hän ratkaisee kuitenkin pääosin kärsivällisyydellään ja nokkeluudellaan. Suomalaiset lukijat muistavat Shanen Helsingin olympiakisoihin sijoittuneesta seikkailusta, joka nähtiin edellisessä, vuoden 1954 Korkeajännityssarjan näköispainoskirjassa. Tämän kirjan tarinassa Shane tekee tyhjiksi entisen gangsterin korkealentoisen ryöstösuunnitelmat vanhan aristokraatin vuoristolinnassa.

Arviokuva Korkkari Kuun valtiasAvaruusseikkailija Rick Random on vanhan Korkeajännityssarjan lämpimimmin muisteltuja sarjakuvia. Random on avaruuteen asti laajentuneen Britti-imperiumin tai ainakin kansainyhteisön planeettainvälisen rikostutkimuskeskuksen (Interplanetary Bureau of Investigation, I.B.I.) agentti. Avaruusetsivän seikkailut ovat charmantin huvittavasti vanhentuneita ja kokoelman nimikkoseikkailun tekee hauskaksi se seikka, että se tapahtuu tämän vuoden (2020) kesäkuussa! Tämä paljastuu Kuun valtias -tarinan avausruudussa näkyvän kirjekuoren postileimasta.

Rick on saanut ihan paperipostina virallisen kutsun Kuun valtiaaksi itseään nimittävältä eksentrikolta, ”kuningas Leolta”. Hänen isänsä oli onnistunut hankkimaan Kuun omistukseensa juonikkain konstein ”vuonna 1970 päättyneen suursodan jälkeen”. ”Kuningas” on rakentanut kuuhun hulppean kaupungin ihmeellisine rakennuksineen. Kuun valtiaalla ja hänen tiedemiehellään on kuitenkin kierot juonet mielessään ja he käyttävät Randomia hyväkseen. Tarinan kuvittanut Bill Lacey on onnistunut piirtämään pyörryttävän erikoisia arkkitehtonisia näkymiä hullun kuninkaan Kuu-kaupunkiin. Myös kokoelman toisessa Rick Random -tarinassa Kadonneet avaruusmiehet nähdään oman yhteisönsä vieraalle planeetalle rakentanut hullu despootti-tiedemies. ”Narm, synkkä planeetta, jolla on 7 kuuta”.

Kokoelman viimeinen tarina, Ron Turnerin piirtämä Vaarojen saari tuntuu saaneen osan innoituksestaan King Kong -elokuvassa esiintyneestä sumuverhon piilottamasta Pääkallosaaresta. Tosin ilman jättiläisapinaa. Tarinassa sankareita ja konnia saarelle vetää suunnaton helmiaarre. Saaren alkuasukkailla on kuitenkin asiasta oma sanansa sanottavana. Näitä ei kuitenkaan esitetä pelkkinä verenhimoisina villeinä.

Arviokuva Kuun valtias kannetKirjan sarjakuvat on kuvattu suoraan vanhoista lehdistä, mikä ei tosiaankaan takaa kovin hyvää visuaalista ulkoasua. Iso osa ohuimmista piirrosviivoista on kadonnut jo alkuperäispainoksen aikana ja kaikki virheet ovat mukana sellaisinaan. Lesley Shanen seikkailussa sivun 50 (kirjassa sivu 118) ruudut ovat vaihtaneet keskenään paikkaa, ja käännös on vanhahtavan kökköä ja tekstaus välillä kömpelöä. Oman nostalgisen lisänsä kaikki tämä toki mukanaan tuo.

Tulipa kirjoitettua

Rupesin tässä miettimään miten paljon olen vuosien aikana kirjoittanut sarjakuvista. Ensimmäiset sarjakuvakritiikkini tein kaiketi 1987 tai -88 Karjalan Maa -lehteen ja siirryin siitä melkein heti Karjalaiseen. Ne olivat ymmärtääkseni ensimmäiset kritiikit kyseisissä lehdissä ihan yleensä, ja varmaan koko Itä-Suomen alueen päivälehdissä.

Kritiikit jäivät vähälle ja sitten ihan kokonaan pois 1990-luvun alussa, kun sain päivätöitä taittajana Kiteen paikallislehdestä Koti-Karjalasta.

Sarjakuva-arvostelujen tekeminen jatkui kai jossain 90-luvun puolivälissä Sarjainfo-lehteen, jota aloin myös taittamaan. Vuosikymmenen lopulla aloin pykäämään artikkeleita perustamaani Disney-sarjakuva-aiheiseen fanzine-julkaisuun. Kohta sen jälkeen sainkin sitten tilauksesta ryhtyä tekemään juttuja myös Aku Ankka -lehden Oma Nurkka -palstoille ja Sanomien Ankka-kirjoihin. Pelkästään Inducksin indeksilistaus antaa nimelläni 612 kohdetta! Ohoh! (On tuossa joukossa toki jokunen kuvituskin – eivät virallisia Disney-kuvituksia kuitenkaan!). Tämän päälle tulevat Sarjainfon ja Kvaak-portaalin artikkelit ja arvostelut. En ole jaksanut pysyä laskuissa.

Löysinpä arkistoista yhden vanhan arvosteluni, joka on julkaistu Karjalaisessa 1989. Ohessa. Vassokuu, jos kiinnostaa. Nyt tuota katsellessani huomaan, miten olen kirjoittanut arvostelut tavalliselle sanomalehden lukijalle, mutta koettanut saada tekstiini sävyjä joilla tuohon aikaan yleensä kirjoitettiin vain taiteesta, elokuvista ja kirjallisuudesta. No huh!

sinnerAlack Sinner

José Muñoz – Carlos Sampayo: Alack Sinner (1).
Suomentanut Marja Luoma.
Tekstaus ja ulkoasu: Pentti Nuortimo ja Pentti Otsamo.
Oulun Sarjakuvaseura 1989. 88 s.

Argentiinalaissyntyisten piirtäjä José Muñozin ja käsikirjoittaja Carlos Sampayon luoma yksityisetsivä Alack Sinner on sukua Hammetin ja Chandlerin kyynisille ja kovaotteisille dekkareille. Mutta siinä missä muut ovat tyytyneet pelkästään jäljittelemään Cahndlerin ja Hammettin kehittelemiä kuvioita, ovat Muñoz ja Sampayo väistäneet kliseet ja maneerien pahimmat karikot. Alack Sinner on Suomen oloissa harvinaista sarjakuvaa. Valitettavasti nyt ilmestynyt ensimmäinen osa ei ole parasta Sinneriä.

Sarjakuvan perusasetelma on itse asiassa dekkaritarinoille hyvin tyypillinen. Alack Sinner on entinen poliisi, joka moraalisten omantunnonkysymystensä vuoksi on joutunut eroamaan poliisivoimista. Yksityisetsivän työt eivät tietenkään suju kovin hyvin, Sinner törmää usein voimattomana ympäröivään todellisuuteen. Alkuun mitättömiltä tuntuvat jutut kasvavat lopulta ylivoimaisiksi. Poliisikunta on korruptoitunutta ja isompien varpaille on varottava astumasta. Entisen esimiehensä, poliisipäällikkö Demetrius Demetriuksen kanssa Sinner on tietenkin riidoissa.

Alack Sinner kasvaa kuitenkin lähtöasetelmiensa yli. Sankareita ei sarjakuvasta löydy. New Yorkin likaisilta kaduilta löytyvät epätoivo, siirtolaisuus, synkät kohtalot. Alack Sinneriin ovat Muñoz ja Sampayo suodattaneet omia kokemuksiaan. He molemmat joutuivat pakenemaan Argentiinasta 1970-luvun alkuvuosina poliittisen tilanteen vuoksi. Tavallisten ihmisten kohtaloita, siirtolaisuutta, henkistä vieraantumista ja oikeudenkäytön etiikkaa Muñoz ja Sampayo kuvaavat sarjakuvissaan, antaen lukijoilleen pohdiskeltavaa. Nyt nämä teemat eivät ole niin selvästi esillä kuin sarjakuvan uudemmissa jaksoissa.

Albumissa julkaistu Websterin tapaus vuodelta 1975 on kaksikon ensimmäinen sarjakuva ja vielä niin kuviltaan kuin juoneltaankin melko lähellä tavallista tusinadekkaria. Muñozin viiva on tässä tarinassa vielä realistisen ulkokohtaista, näkyvää maailmaa sellaisenaan kuvaavaa.

Albumin kolmesta tarinasta ensimmäinen, Keskustelu Joen kanssa, on tuorein. Siinä Muñoz on uskaltautunut jo ekspressiivisemmille linjoille. Mustaa pintaa ja tyylittelyä on käytetty rohkeammin. Ero Websterin tapaukseen on enemmän kuin selvä. Muñozille ja Sampayolle tyypilliset rajut kuvakulmat ovat jo näkyvissä.

Joka tapauksessa Alack Sinner on vahvaa sarjakuvaa. Tekijät ovat saaneet sen hengittämään ja tunnelma on yhtä väkevä kuin Chandlerin kirjoissa. Sinnerin tekijät kuvaavat oman aikansa todellisuutta, kuten Chandlerkin teki aikanaan.

Oulun Sarjakuvaseura on tehnyt Sinnerin julkaistessaan huolellista työtä. Albumin tekstaus jäljittelee onnistuneesti Muñozin alkuperäistä, ulkoasu on komea. Toinen osa on tulossa, jolloin saamme tutustua uudempiin ja voimallisempiin Sinner-tarinoihin.